Raskausajan doulaus on sinulle, joka haluat valmistautua synnytykseen oman doulan kanssa, mutta et tarvitse doulaa mukaan itse synnytykseen.
Yksittäinen valmennustapaaminen voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun mielessäsi on tietty kysymys tai aihe, jonka äärelle haluat pysähtyä. Raskausajan doulauksessa työskentely muodostaa pidemmän prosessin: tutustumme, rakennamme valmistautumista tapaamisesta toiseen ja palaamme synnytyksen jälkeen yhdessä siihen, mitä matkan aikana lopulta tapahtui.
Tapaamisissa voimme työskennellä synnytykseen liittyvän tiedon ja fysiologian äärellä, tutkia ajatuksia, tunteita ja aikaisempia kokemuksia sekä harjoitella juuri sinulle sopivia kehollisia keinoja. Myös kumppani tai muu tukihenkilö voi osallistua tapaamisiin.
Työskentely rakentuu sinun tilanteesi ja sen ympärille, mitä juuri sinä tarvitset valmistautuessasi omaan synnytykseesi.
”Jo nuo pari tapaamiskertaa toi minulle lisää rauhaa, varmuutta ja uteliasta lähestymistä synnytykseen, johon lopulta sain kuukauden ”vähemmän” aikaa valmistautua”
Jasmin, 36 v ensisynnyttäjä
Raskausajan doulaus – 449€
- 2 × 2 h henkilökohtaista tapaamista raskausaikana
- 2 h tapaaminen synnytyksen jälkeen
- mahdollisuus yhteydenpitoon myös tapaamisten välillä
- mahdollisuus viesti- tai puhelintukeen synnytyksen käynnistyessä silloin, kun olen käytettävissä
- mahdollisuus lisätapaamisiin 99 € / 2 h
Tapaamiset voidaan toteuttaa etänä kaikkialle Suomeen tai lähitapaamisina vastaanotollani Kuopion keskustassa. Tapaamisia voidaan tarvittaessa jakaa myös lyhyemmiksi kokonaisuuksiksi.
Raskausajan doulaukseen ei kuulu päivystystä tai doulan fyysistä läsnäoloa synnytyksessä.
MITÄ RASKAUSAJAN DOULAUKSEEN KUULUU?
2 × 2 H TAPAAMISTA RASKAUDEN AIKANA
Tapaamisissa keskitymme juuri sinun synnytykseesi ja siihen valmistautumiseen. Voimme käsitellä esimerkiksi:
- synnytyksen fysiologiaa ja etenemistä
- kehon toimintaa, liikettä, asentoja ja rentoutumista
- hermoston merkitystä synnytyksessä
- kipua ja erilaisia keinoja työskennellä sen kanssa
- synnytykseen liittyviä ajatuksia, tunteita ja pelkoja
- aikaisempia synnytys- ja elämänkokemuksia
- omia toiveitasi, tarpeitasi ja rajojasi
- kumppanin tai muun tukihenkilön roolia
- halutessasi myös henkistä valmistautumista synnytykseen.
Kaikkea ei tarvitse käydä läpi. Tapaamisten sisältö muodostuu sen mukaan, mikä juuri sinun valmistautumisessasi on tärkeää.
OMA DOULA MYÖS TAPAAMISTEN VÄLILLÄ
Raskausajan doulauksessa tukeni ei rajaudu vain sovittuihin tapaamisiin. Voit olla minuun yhteydessä myös niiden välillä, jos jokin valmistautumiseen, synnytykseen tai muuttuneeseen tilanteeseesi liittyvä asia herättää kysymyksiä tai kaipaat ajatustesi jäsentämiseen tuttua ihmistä.
Joskus tarve yhteydelle syntyy yllättäen. Yksi asiakkaistani on esimerkiksi kertonut, kuinka tärkeäksi hänelle muodostui mahdollisuus soittaa minulle tilanteessa, jossa hänelle ehdotettiin synnytyksen käynnistämistä eikä hän ollut vielä varma siitä, miten itse halusi toimia. Keskustelumme tarkoituksena ei ollut tehdä päätöstä hänen puolestaan, vaan auttaa häntä jäsentämään tilannetta, omia ajatuksiaan ja sitä, mikä tuntui hänelle oikealta. Hän koki löytäneensä keskustelumme jälkeen selkeyttä omaan päätökseensä.
Tällaisissa hetkissä tutun doulan merkitys voi tulla näkyväksi myös tapaamisten ulkopuolella. Tunnen jo tilannettasi, ajatuksiasi ja sitä, mitä olemme yhdessä käsitelleet, joten kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta.
Voit ottaa minuun yhteyttä myös synnytyksen käynnistyessä. Jos olen silloin käytettävissä, voin tukea sinua viestein tai puhelimitse. Raskausajan doulaukseen ei kuitenkaan kuulu päivystystä tai lupausta välittömästä tavoitettavuudesta. Vastaan yhteydenottoihin muun työni ja elämäntilanteeni puitteissa mahdollisimman pian.
2 H TAPAAMINEN SYNNYTYKSEN JÄLKEEN
Synnytyksen jälkeen palaamme vielä yhteen. Saat rauhassa kertoa kokemuksestasi ja voimme käydä läpi sinulle merkityksellisiä hetkiä, kysymyksiä ja asioita, jotka ovat ehkä jääneet mietityttämään.
Koska olemme valmistautuneet synnytykseen yhdessä, tunnen jo lähtökohtiasi, ajatuksiasi ja sitä matkaa, jonka olet kulkenut. Synnytystä ei tarvitse tarkastella irrallisena tapahtumana, vaan osana yhteistä prosessiamme.
Tapaamisessa on tilaa myös sille, mitä sinulle kuuluu nyt: kehon palautumiselle, tunteille, muuttuneelle arjelle ja vanhemmuuden alkuun liittyville ajatuksille.
JOS KAIPAAT ENEMMÄN TUKEA
Jos kaksi tapaamista raskausaikana eivät tunnu riittäviltä, voit lisätä tapaamisia oman tarpeesi mukaan.
Raskausajan doulauksen asiakkaana saat henkilökohtaiset lisätapaamiset hintaan 99 € / 2 h.
Näin voimme syventyä johonkin sinulle erityisen tärkeään teemaan tai lisätä tukea, jos tarpeesi muuttuvat raskauden edetessä.
Voit varata maksuttoman tutustumishetken ennen päätöstäsi. Sen aikana voimme keskustella tilanteestasi ja siitä, olisiko raskausajan doulaus sinulle sopiva tapa valmistautua synnytykseen.